Tietoa Ruotsalainen Piikkimatto

– Kärsin kroonisista selkäkivuista, Ruotsalainen Piikkimaton kehittäjä Susanna Lindelöw kertoo.
Minulla oli vuosien ajan jatkuvaa selkäkipua ja toistuva noidannuoli. Kävin lääkärissä, kiropraktikoilla, venyttelin säännöllisesti, kävin hieronnassa ja tein voimaharjoittelua selkälihasten vahvistamiseksi. Kokeilin melkein kaikkea ja ajoittain selkä oli melkein kunnossa, mutta ennemmin tai myöhemmin noidannuoli palasi eivätkä kivut hellittäneet täysin koskaan.

Ruotsalainen Piikkimatto alkuperäinen vuodesta 2005
Syksyllä 2004 luin piikkimattojen rentouttavista ja kipuja lievittävistä ominaisuuksista. Että niillä oli 1000-vuotiset perinteet Intiassa. Aloin metsästämään piikkimattoa, mutta huomasin pian, ettei missään maailmassa ole sellaista kuin alkuperäinen piikkimatto, joka on tehty alkuperäisen reseptin mukaan. Löysin sitä vastoin ohjeita, kuinka voit tehdä oman piikkimaton. Siihen tarvittiin kaksi masoniittilevyä ja sadoittain suuria nauloja. Naulojen piti olla tietyllä etäisyydellä toisistaan, jotta ne tuottaisivat parhaan vaikutuksen eivätkä vahingoittaisi käyttäjää. Ostin masoniittilevyt ja sadoittain 5 tuuman nauloja, joista sitten naulasin oman piikkimaton. Lopuksi testasin sitä paidan kanssa – se toimi! Tunsin heti, kuinka kivut lievenivät ja selkä rentoutui. Rautanaulat eivät kuitenkaan olleet mukavia, joten päätin tehdä oman piikkimaton hellävaraisemmista materiaaleista.

Ruotsalainen Piikkimaton piti tarjota monia ominaisuuksia:
· Sen oli oltava hellävarainen ja sopia kaikille
· Sitä piti voida käyttää vaatteet päällä ja ilman vaatteita
· Sen oli oltava hygieeninen ja helposti puhdistettava
· Se piti valmistaa Ruotsissa ympäristöystävällisestä muovista

Ruotsalainen Piikkimatto vuoden joululahja 2009
Käytin Piikkimattoani monta kertaa viikossa ja huomasin pian, että selkäkipu helpotti.
Aluksi se tuntui hieman oudolta ja käytin siksi t-paitaa. Huomasin myös, että olin rennompi ja nukuin paremmin. Kuukauden kuluttua selkäkipu oli melkein täysin poissa ja kolmen kuukauden kuluttua kipuja ei ollut lainkaan. Olen edelleen täysin kivuton – noidannuolikaan ei ole uusiutunut.

Mitä tapahtuu, kun makaat piikkimatolla
 Intiassa fakiirit ja joogit ovat käyttäneet piikkimattoa tuhansien vuosien ajan rentoutumisharjoituksissa, meditointiin ja joogaan. Monet tekijät viittaavat siihen, että piikkien paine selässä saa elimistön tuottamaan endorfiineja ja oksitosiinia. Endorfiini on elimistön oma morfiininkaltainen ”huume”. Esim. liikunta, rakastuminen, seksi, kosketus, suudelma, hyväily ja tumma suklaa saavat elimistön tuottamaan endorfiineja. Endorfiini lieventää kipuja ja edistää fyysistä hyvänolontunnetta. Se voi aiheuttaa päihtymisen tunteen. Lue lisää tästä.

Toinen piikkimattokäsittelyssä luultavasti erittyvä hormoni on oksitosiini, jota joskus kutsutaan ”rakkaushormoniksi” tai ”rauhanhormoniksi”. Mm. kosketus, hyväily ja rakastelu saavat elimistön erittämään tätä hormonia. Oksitosiini mm. rentouttaa, jolloin kierrokset laskevat ja nukahdat helpommin. Lue lisää tästä.

Tänä päivänä käytän piikkimattoani silloin, kun tunnen itseni jäykäksi pitkän työpäivän jälkeen, kun minulla on vaikeuksia rauhoittua ja nukahtaa tai kun herään kello 3 ja enkä saa uudelleen unta. Siitä on tullut paras ystäväni!

Toivon, että Ruotsalainen Piikkimatto voi auttaa sinua samalla tavalla kuin minua ja monia muita!

Susanna Lindelöw
Perustaja

Susanna Lindelöw ja Ruotsalainen Piikkimaton versio 1.0

Huolehdi itsestäsi – Ruotsalainen Piikkimatto